torstai 28. huhtikuuta 2016

Minä

Olen pahoillani siitä,
etten ole pahoillani
Vaikka muutun läpinäkyvämmäksi
en silti osaa olla
rehellinen kenellekään
Pieniä valheita, ihan
minimaalisia
”Kaikki on hyvin”
”Olen onnellinen”
Talviturkin myötä
ajatus olemisesta katoaa
En enää ole minä,
en joku muu,
en vain ole enää

Ennen pyysin vain
yhtä kesää
Nyt pyydän ikuisuutta

torstai 21. huhtikuuta 2016

Game over

You died
Game over
Huutaa maailma
Yrittäessäni pelata sen säännöillä

Lataan modin jos toisenkin,
Kutsun niitä ystävikseni
Huijaan hieman
Taivutan sääntöjä
Sillä eihän kukaan
Elämästä hengissä selviä

Elämän pelissä kun on
Mahtavat grafiikat
Mutta paska juoni

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Muutokseni

Haamukipua selässä,
siinä kohtaa,
jossa siivet joskus olivat
Saatan tuntea niiden
voiman, ontot luut
ja tiedän, etten enää
koskaan tule lentämään

Selälläni maassa makaan
ja puhkean uudelleen kukkaan
Siinä missä siivet joskus olivat
kasvaa juuria
mustaan maahan
Ja nyt maan oma
olen ainiaan

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Sinä

Ilma on niin ohutta,
että on vaikeaa hengittää
aina kun tulen lähellesi
Kaipaan vaikka olisit vieressäni
Näen sinut jokaisessa sanassa
jotka muodostuvat kun
lyön päätäni näppäimistöön
Ylpeytesi on ansaittua,
nöyryytesi opittua
Sinun kauneutesi ei ole vain ulkoista

Älä pelkää unohtuvasi, sillä
sinun mukaasi nimetään vielä hirmumyrskyjä

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kirjoitushaaste

Olen aloittanut kirjoittamaan tällaista kirjoitushaastetta, jossa ideana on kirjoittaa vuoden ajan joka viikko uusi novelli. Haastankin nyt lukijani osallistumaan myös tähän haasteeseen, alla oleva lista antaa hyviä ideoita ja teen itse niin, että yritän jokaisen kohdan listasta saada yliviivattua. Se ei haittaa, vaikka aloittaisi näin keskellä vuotta haasteen, lopettaa vaan sitten kunhan on omalla kohdalla vuosi tullut täyteen.

Saatan julkaista tai olla julkaisematta kirjoittamiani novelleja. Kun saan novellin valmiiksi, viivaan sen täällä yli listasta. Alleviivattu on työn alla.

Jos joku kaipaa suomen kielistä listaa, niin tulkoon sitten nykäisemään minua hihasta.


1. A story entitled “A New Beginning”.
2. A story about rising to a challenge.
3. A retelling of a fairytale.
4. A story about three siblings.
5. A story set in London.
6.  A story about finding something that has been lost.
7. A story about a journey.
8. A story set during a war.
9. A creepy story.
10. A story featuring a countdown.
11. A story set at a full moon.
12. A story about a contest or competition.
13. A story that takes place entirely inside a vehicle.
14. A story from a villain’s perspective.
15. A story set at a concert or festival.
16. A story that begins with a gunshot.
17. A story set in a country you’ve never been to.
18. A story about a historical figure.
19. A story set in a theatre.
20. A story written in 2nd person narrative.
21. A story set on another planet.
22. A story written from the perspective of someone dead/undead
23. A story about a birthday.
24. A story that ends on a cliffhanger.
25. A story set at the summer solstice.
26. A story about nostalgia.
27. A story that features a song or poem.
28. A story that ends at sunrise.
29. A story opening with the words “F*** you!”
30. A story about a magical object.
31. A story set at sea.
32. A story about a curse.
33. A story set 100 years in the future.
34. A story about loneliness.
35. A story that features a real recent newspaper article.
36. A story written from an animal’s perspective.
37. A story about a scientific discovery.
38. A story set on another planet.
39. A story with only one character.
40. A story about a secret.
41. A romance that ends in tragedy.
42. A tragedy that ends in romance.
43. A retelling of a recent Hollywood movie.
44. A story that takes place the year you were born.
45. A story about a near-death experience.
46. A story about anger.
47. A story about a magic spell.
48. A story set in a strange small town.
49. A story about justice being done.
50. A creation myth.
51. A story set at Christmas.
52. A story entitled “The End”.

Jos maailma vain olisi toisin

Muutamaan asiaan uskoin
Mustaan ja valkoiseen
en koskaan harmaaseen
Nopeaan elämään
kuolemaan nuorena,
että jättäisin jälkeeni
siistin,
kauniin ruumiin

Maailman monenkirjavuus
löi polvilleen
Tyhjyys silmien takana
ajoi hulluuteen
Halaus toisensa jälkeen
korjaan korruptiota,
joka levittäytyy
juuriani pitkin ympäri maailmaa

En enää huuda veteen
vaan hengitän tulta